Siirry sisältöön

Tietoa Ninasta

Olen Nina Hirvensalo, viestinnän ammattilainen, puhuja ja sisällöntuottaja. Televisiosta minut saattaa muistaa Diilistä.

Työskentelen viestinnän johtotehtävissä ja puhun työelämästä, viestinnästä, johtamisesta, sosiaalisesta mediasta, jaksamisesta ja arjen todellisuudesta. LinkedInissä minut tunnetaan erityisesti suorasanaisesta, samaistuttavasta ja keskustelua herättävästä sisällöstä. Teen myös puolitosissani sisältöjä Instagramiin.

Tausta

Olen työskennellyt viestinnän parissa yli kymmenen vuotta. Kokemukseni kattaa oikeastaan kaiken, mitä viestinnän kentällä voi tehdä: mediatiedotteista kriisiviestintään, brändiviestinnästä asiantuntijaviestinnän kehittämiseen ja somestrategioihin. Olen toiminut muun muassa muutoskonsulttina, somepäällikkönä ja viestintäjohtajana.

Mitä teen

Miksi LinkedIn

LinkedIn on tällä hetkellä vahvin kanavani ja samalla paikka, jossa testaan käytännössä kaiken sen, mistä sparraan ja koulutan. Suomessa on vain muutamia henkilöitä, joilla on samaan aikaan sekä vahva asiantuntijaprofiili että aktiivinen, keskusteleva yleisö.

Vahvuuteni ei ole pelkkä tavoittavuus, vaan keskustelun syntyminen. Sisältöni herättävät kommentteja, samaistumista ja tunteita eli juuri sitä lopputulosta, jota haen myös asiakkailleni.

Kaupalliset yhteistyöt

Teen valikoidusti myös kaupallisia yhteistöitä somekanavillani, erityisesti LinkedInissä. Valikoidusti siksi, että sisältöjen täytyy sopia suuhuni ja minun pitää voida aidosti seistä yhteistyön takana.

Arvot

Uskon, että hyvä viestintä on aitoa, selkeää ja ihmislähtöistä. Ei jargonia, ei höttöä, vaan sanoja, jotka liikuttavat ja saavat aikaan muutosta.

Ota yhteyttä

Haluatko sparrata viestinnästä? Ota yhteyttä!